Vihdoin sain aikaiseksi sulattaa verta pakkasesta ja tehdä Sulolle jäljen. Sitä varten ajeltiin Lietoon. Sulo sai leikkiä Allun kanssa sillä aikaa, kun mä kävin metsässä vetämässä jäljen. Jäljen vanhetessa käytiin Sulon ja Allun kanssa lenkillä, että enimmät höyryt ois poissa. Eipä ollut paljon tuosta apua, vaikka reissu oli varmaan stressaava (siitä lisää myöhemmin). Jälki ei tosiaan ollut mitenkään säännöllinen. Poukkoilin puskien välissä miten parhaiten mahani kanssa pääsin, ja matkoista ei ole juuri mitään käsitystä. Askeleiden mukaan arvioin noin 50 metriä suuntaansa.

Sain Sulon alkumakuulle, jossa poika haistelikin huolella ja vähän kuoputti maata. Tällä kertaa makuuta ei kuitenkaan merkattu pissaamalla. SItten lähdettiin matkaan. Ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti. Jotenkin tuota koiraa pitäisi saada rauhoitettua. Menee touhu vähän sähläämiseksi. Nokka pysyi kyllä maassa aika hyvin, mutta aika laajaa siksakia tuo tekee. Välillä meinas harhautua vähän takajäljellekin. Kulmista meinattiin taas mennä ohi, kun vauhtia on niin kovin. Ekan kulman vielä malttoi merkata, mutta seuraava meni sähläämiseksi. Ensin vauhdilla suoraan ohi. Sitten kun tajusi jäljen hävinneen, niin etsi sen kyllä itse, mutta ei makuun kautta, vaan oikaisten suoraan jäljelle. Loppu oli taas yhtä lentoa. Kierroksia oli niin paljon, ettei oikein malttanut edes palkkaruokaa syödä kaadolta.

Ois kiva treenata lisää, mutta saattaa olla, että mä en enää jaksa tämän mahan kanssa metsässä rymytä tuota vauhtia. Ehkä vois kokeilla peltojälkeä... Ja myöhemmin kesällä sitten taas metsäänkin. Pitää koittaa päästä Heinosen Lauran jälkikurssille loppukesästä. Jos vaikka sais vinkkejä tuon riiviön rauhoittamiseen...

Äiti juoksi perässä kameran kanssa. Tässä tulos:

Liikkeellelähtö. Molemmilla päät puskassa...

Vauhdissa

Palkka kaadolla

"Mami, mä oon ihan puhki!"